015

Matkan taittuessa, voimien laantuessa
Ainoa toivonsa on juoksu loputon.

Olen minä.

Olen tyhjä.

Olen en mitään.

Olen koko päivän hapuillut tietoisuuden ja pimenemisen rajamailla, mutta kukaan ei huomannut. Elän toisessa maailmassa - oman pienen pääni sisällä. Kaikki tuntui niin etäiseltä ja utuiselta. Tiesin, että olin vain askeleen päässä napsahtamisesta. En vain olettanut, että mitään voisi tapahtua.

Mutta veljeni huusi minulle, enkä tiedä, mikä sisälläni napsahti. Kuitenkaan minulta ei vaatinut kuin viisi minuuttia ja olin juossut puolen kilometrin päähän kotoa ja jatkoin juoksemista. Olisin voinut itkeä - vaikken ollut varma, miten itkeä - mutta sen sijaan juoksin. Olisin halunnut juosta tai kävellä kuitenkin paljon kauemmas, aina niin pitkälle kuin jalat kantavat. Olisin halunnut hypätä seuraavaan bussiin ja matkustaa päätepysäkille. Olisin tehnyt mitä vain, että olisin päässyt pois. Jonnekin kauas.

Jo kymmenen lukijaa ♥

014

Näissä ketjuissa kulkee koditon koira
Elämän suolat haavoissaan vaeltaa
Näissä ketjuissa kulkee vapaa poika.

 Antakaa joku minulle veitsi.

Haluan tuntea sen terän.

Haluan nähdä sen veren.

Haluan kuulla nahan repeävän.

En enää tiedä, miksi estän itseäni.

Ansaitsen ne arvet.

Yö pimenee.

Haluaisin lähteä kävelylle.

Yksin kylmän taivaan alle.

Kaksi uutta lukijaa ♥

Mistä teitä oikein tulee?

013

Musta lintu on vapaana,

vapaana kuin vartija.

 En haluaisi enää pettyä.

Jokainen kerta, kun tunnen

olevani elämääni tyytyväinen,

kaikki hajoaa ennemmin tai myöhemmin.

Minun pitää lopettaa haaveilu.

Ei ole parempaa.

Eilen oli niin ihanaa elää. Millään ei ollut väliä. Ajattelin, että elämä voisi olla sellaista. Että voisin olla onnellinen.

Olin väärässä. Tuntuu niin yksinäiseltä. Olen usein niin yksinäinen, että se sattuu. Minä kyllä pidän omasta rauhasta, mutta tuntuu siltä, ettei kukaan kuulisi tai näkisi minua. Ei kaverini, ystäväni saati sukulaiseni. Heitä ei kiinnosta minun tunteeni. Ainut, minkä he minussa näkevät, on kuuntelija. Kuuntelen kaikkien ystävieni ongelmia, mutta koskaan kukaan ei kuuntele minua. He eivät välitä.

Taas uusi lukija ♥

012

When we were children we'd say
That we don't the meaning of fear.

Kaipaan lapsuutta.

Kaikkea sitä viattomuutta, hauskuutta, mielikuvitusta, vapautta.

Ei ole vastuuta, huolta, stressiä,

vaan leikkejä, synttäreitä ja tarinoita.

Kaikki oli helpompaa.

Ehkä kasvaminenkin voi olla hauskaa,

ehkä ei.

Se tuntuu liian vaikealta.

Liian pysyvältä.

En saisi enää olla lapsi,

kun olen aikuinen.

Ihanaa, kun päivät pitenee, ilma lämpenee ja aurinko paistaa kirkkaana. Se herättää jonkin minun sisälläni, ja tunnen olevani elossa. Alan toivoa ja uskoa, ettei kaikki olekaan niin pahasti pielessä. Alan uskoa, ettei millään ole oikeasti väliä niin kauan, kun aurinko loistaa.

Paitsi laihtumisella.

011

kello käy

kello käy

kello käy

kello käy

kello käy

Odota vielä hetki

niin

olet

kaunis.

Hymyile

ettei

kukaan

näe

kuinka

paljon

se

sattuu.

Yritä pitää itsesi kiireisenä

ettet

näkisi

nälkääsi.

Muista tehdä mitä vain

ettet

söisi.

Suunnittele päivien ohjelma

ettet

eksyisi

keittiöön.

Mene aikaisin nukkumaan

ettet

 miettisi

liikaa

ja turhautuisi.